Pientä taustaa tähän: 9 vuotta sitten ensimmäisellä matkallani Thaimaahan otin Bangkokissa ollessani ryhmämatka paketin jossa oli aktiviteetteja pitkin ja poikin Kanchanaburia. 1 aktiviteetti näistä oli death railway ajelu. Death railway (Burma railway), Burman junarata, on junarata joka on tehty toisen maailman sodan aikana Japanilaisten toimesta. Rata kulki alunperin Bangkokista Myanmarin pääkaupunkiin. Japanilaiset käyttivät radan tekoon sotavankeja joita rataa tehdessä kuoli n. 100 000.
Tarkemmin radasta voi lukea täältä
Enivei, tuon ryhmämatkan aikana kävimme olemassa kyydissä muutaman pysäkin välin ja tähän väliin mahtui siis koko radan kauneimmat osuudet. Sain suostuteltua Su:n mukaan tähän reissuun koska tällä matkalla on todella kauniit maisemat. Mistä tiedän? No kun olin 9 vuotta sitten katsomassa sitä näkymää!
Tämä radan osuus kesti suuntaansa n. 2 tuntia ja hinta sama 100 batia minulta ja Su nyt sai lippunsa melkein ilmaiseksi. Yllättäen juna oli myöhässä saapuessaan meidän asemalle, joten läksimme myöhässä liikenteeseen. Matkan aivan alussa mentiin tämän Kanchanaburin sillan yli (bridge over the river Kwai) josta on tehty ihan oma elokuvansakin. Tosin elokuva on tässäkin tapauksessa elokuvaa... Mutta enivei, kun pääsimme menemään silla yli, niin sitten alkoikin odottelu että nähtäisiin jotakin muuta kuin mitä näimme eilen. Ja odottaa saimmekin... Olimme kolkutelleet jo reilusti yli tunnin kun eteen tuli se maisema minkä takia tulimme tälle junamatkalle. Ja se meni ohi parissa minuutissa! Olin aivan varma että se kestäisi pitempään ja että näitä nättejä pätkiä olisi enemmän mutta ei! Siinä vaiheessa kyllä otti päähän ja tuli mieleen että aika tosiaankin kultaa muistot!
Ajelimme siis päättärille asti ja tällä kertaa emme heiluneet vasemmalta oikealle, emmekä edes toisinpäin. Vaan tällä kertaa hypimme ylös alas! Pitää sanoa että en oli ihan äskettäin junassa pelännyt noin paljoa... Ja syy tähän oli se, että koska olimme todella paljon myöhässä aikataulusta niin kuski yritti ottaa aikataulua kiinni alamäessä. Jos meno on tuollaista myös "oikeilla" junilla jotka siis menevät sitä reilua sataa pahimmillaan, niin en ihmettele ollenkaan jos raiteilta suistumisia tapahtuu aina silloin tällöin...
Päättärillä päätimme kuitenkin lähteä samalla junalla takaisin Kanchanaburiin koska muut vaihtoehdot olisivat vieneet todella paljon enemmän aikaa. Ja koska ne hyppimiskohdat olivat alamäessä niin päättelin että ylämäkeen emme tulisi menemään niin kovaa kuin alasmennessä joten ei ongelmaa. Muuten takaisinpäin meneminen oli aivan yhtä tylsää kuin tulo mutta jossain vaiheessa ikkunoista rupesi tulemaan jotakin höytyviä joistain kasveista ikkunoista sisään kilokaupalla. Niitä oli joka paikka täynnä! Ja sitten kun pääsimme Kanchanaburissa junasta pois, niin kutitti niin maan keleesti!
Meidän pikkuretkemme aikana Su:n sisko olikin tullut tänne jo perheineen, joten loppupäivä meni heidän kanssa oleskeluun ja huomiselle syötävien osteluun.
Pitää kyllä sanoa, että tämän päivän retkemme oli 1 suurimmista pettymyksistä ikinä! Ei niihin muistoihin aina voi luottaa...
Tälläistä tällä kertaa. Katellaan ens kerralla!
T: SuTu
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti