11.1.2018

Kanchanaburi, day 1

Tänä aamuna olikin sitten aikainen herätys klo 05 maissa. Tänään lähettiin viettämään viikonloppua Kanchanaburiin ja Su:n sisko tulee tänne perheineen perjantaina meidän kanssa. Tai ainakin pitäisi tulla... :D

Heräsimme siis aikasin koska Kanchanaburiin menee vain 2 junaa päivässä ja minä halusin mennä tällä kertaa sinne junalla. Bussilla pääsisi varmaan puolen tunnin välein ja aikaa menisi puolet... Kun läksimme hotellilta liikenteeseen, niin tuntui että meillä olisi aikaa vaikka muille jakaa. Mutta pikku hiljaa rupesi pelko hiipimään takataskun alle myöhästymisestä kun olimme seisoneet Bangkokin aamuruuhkassa 15 minuuttia ja päässyt eteenpäin 200 metriä. Ehdimme kuitenkin perille ajoissa ja ehjin nahoin.

Päivän ensimmäinen juna läksi 7:45 ja toinen joskus iltapäivällä ehkä klo 13 maissa. Matka Kwai joen yli menevälle sillalle kesti n. 3 tuntia. Junana Kanchanaburiin menevillä vuoroilla on _TODELLA_ vanhanaikaset junat ja joka paikka on niissä rempallaan tai ainakin heikun keikun. Kun Su näki meidän junan, ensimmäinen asia jonka hän sanoi oli, "mä soitan mun äidille ja siskolle". Minä kysyin että miksi? "Jos me kuollaan niin he tietää :D" Tällä asenteella siis lähdettiin liikenteeseen...

Junalippu maksoi minulle 2.5€ ja sulle 0.75€, eli ei ole hinnalla pilattu. Itse asiassa ei junassa ollut mitään vikaa, se oli sellaista normaalia Thaimaalaista hommaa. Ei ne "oikeatkaan" junat ole sieltä ensimmäisestä luokasta täällä. No okei, ikkunat olivat varmaan naulattu alas ja konnarit laittoivat ovet aina AUKI asentoon kun kävelivät ohi. Heiluttiin välillä vasemmalle ja välillä oikealle. Tuoksu maailmakin lisääntyi muutamalla uudella hajulla. Mutta sen takiahan näissä junissa matkustetaankin.

Maisematkin vaihtuivat alkumatkan kaupungin kosketus etäisyydellä olevista hökkeleistä, välillä oli aakeeta laakeeta (tuli lähinnä Suomi mieleen) ja vielä ihan lopussa oli pientä vuorta näkyvissä. Välillä mentiin niin mahdottomalta näyttäneen (heinä)pusikon läpi että heinät puski sisään siitä avonaisesta ikkunasta. Ja kaikki nämä jutut olivat minun mielestä ihan 10/10 pisteen arvoista. Tämä oli sitä aidointa Thaimaata mitä pystyy näkemään näillä meidän reissuilla. Tosin Su taas sanoi että ei tuo nyt niin mielenkiintoista ollut. Nukkumaan hän ei pystynyt koska jännitti milloin juna räjähtää tms. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta meidän matkoilla kun Su ei voinut nukkua...

Kun saavuttiin Bridge over river Kwai-asemalle, niin laahustimme hotellille  River Kwai Bridge Resorttiin ja pääsimmekin kirjautumaan suoraan sisään. Kävimme sitten syömässä hotellin ravintolassa ja tämän jälkeen menimme päikkäreille. 

Vielä sitten siinä iltamoissa kävimme syömässä The floating restaurant  joenranta ravintolassa kalaa, katkarapua, kanaa yms vatsamme täyteen. Samalla nautimme auringon laskusta (pilvien takaa) Piti mennä vielä uimaan resortin uima-altaalle mutta kun ei jassanu. Nyt makkoomaan.

Tämmöst tällä kertoo. Katellaan ens kerralla!
T: SuTu

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti